Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Prinsessa piripää

Nimimerkki: Prinsessa piripää (17)

Tätä ei varmaan kukaan lue, mutta tahon silti kertoa oman tarinani. Eli siis 13-vuotiaana sain isältäni joululahjaksi vasemman nyrkin silmään, monia potkuja kylkiin ja sanat ”vitun huora”. Isäni on siis narkomaani ja minulle tuli jo pienenä tutuksi ”huumekulttuuri”.  Isäni diilasi saadakseen hieman lisää taskurahaa. Pienenä autoin aina isiä kantamaan piriä kaapista uudelle omistajalleen, piilotin rahat sinne minne käskettiin ja olin hiljaa. Kun tuona jouluna kohtasin ensimmäisen kerran väkivaltaa, suutuin ja pöllin rahat piilosta ja huumet omastaan ja lähdin hatkoille. Punkkasin monien ystävieni luona monta yötä, en välittänyt vanhempien kotiinpyyntöviesteistä koska tiesin, että isä on vihainen.

Henkisesti menin itse ihan rikki tästä ja poltin ensimmäisen kerran elämässäni budia. Vuosi kului poltellen ja pakoillen vanhempia. 14-vuotiaana kokeiltiin jo piriä kun budista ei enää tullut hyvä olo. Paska ja masennus tuli takasin, hakarilta ostettiin kaljaa, en edes muista koska olisi ollut selvä päivä. Vuosi meni kännissä ja pireissä. 15-vuotiaana moni tiesi jo, että multa saa kamaa. Sana levisi tosi paljon ja tosi moni vanhempikin ihminen tuli kyselemää, että oisko jotain mikä helpottais oloa. Välillä itseäkin hävetti, kun pikkutytöltä kysellään kamaa. No piri ei enää toiminut nenän tai suun kautta. Alettiin ostamaan neuloja ja piikittämään. Vuodesta ei ole niinkään muistoja.

16-vuotiaana palasin kotiin, tahdoin nähdä äidin. Nyt vasta tajusin kauvan olin ollut poissa ja kuinka pahaa se oli tehnyt meidän perheelle. Prepaid-liittymän avulla laitoin äidille viestin ja kysyin uuden talon osoitteen ja sanoin että voisin tulla käymään. Pienen epäröimisen jälkeen pistin herätysfiksit suoneen ja matkasin bussille ja matkasin kaupungista toiseen, äidin luo. Äiti oli yhtä kaunis ja rakastava kuin muistinkin, ei paljoa juteltu kun äiti halusi mennä asiaan.. Äiti meni vakavaksi ja sanoi ”minä rakastan sinua ja on ihana nähdä sinu näin monen vuoden jälkeen, mutta olisi ehkä turvallisempaa, että et tulisi tähän kaupunkiin enään. Isäsi ja isän huumekaverit on suunnitelleet kostoa siitä asti kun veit kamat ja lähdit, voin tulla aina vierailemaan siellä missä oletkin”.  En pystynyt sanomaan mitään, nousin ja lähdin. Koko matkan asemalle tarkkailin missä tulisi tuttu, tunnistaisiko ne minut? Tai minä heidät?

Pääsin kumminkin turvallisesti kotiin. Aloin hengata isoissa huume porukoissa, asuin 5 pojan kanssa samassa talossa, maksoimme huumerahoilla vuokrat ja ruuat, joita ei kyllä paljon ostettu, harvoin näki ketään syömässä. Tiesin että poikienkaan seurassa en olisi turvassa, olin uusi tyttö uusilla ja vierailla vesillä, liikuimme paljon eri kulmilla jotta saisimme mahdollisimman paljon myytyä. Kävin kerran yksin diilaamassa kun en saannut unta ja muut oli jo nukkumassa, en tiennyt vielä kunnolla mikä oli kenenkin ns. aluetta mutta toivoin etten menisi väärälle alueelle, mutta toisin kävi. Siellä olin väärällä kadulla, jähmettyneenä monien silmäparien alle, yritin kääntyä ja esittää että olin vain tavallinen katu tallaaja.. Kunnes ”hei kattokaa toi on se uus tyttö!” mietin, että miten he voivat mut tietää, en mä ole mitään tehnyt? Kuulin askelten lähenevän, ajattelin, että jalat eivät kanna tarpeeksi pitkään että pääsisin karkuun joten vain seisoin ja odotin.

Kun askeleet oli tarpeeksi lähellä, käännyin ja katsoin heitä suoraan silmiin, pitkä hiljaisuus jatkui, kukaan heistä ei sanonut mitään, kunnes ”jengin pomo” tuli katsoen suoraan silmiin, oksettavan läheltä. Pomo pyysi minut syrjemmälle juttelemaan ja ajattelin että tässä se oli, mä en pääse pois. Seurasin pomoa ja kun olimme syrjemmällä sanat alkoivat ”kuka sä oot ja mitä sä teet mun alueella?” Yritin selittää että ”olin vain kävelyllä… en saannut unta” ”älä selitä kyllä, mä tiedän mikä sä olet ja mitä sulla on tuolla” osottaen rintataskujani. Pomo jatkoi ”anna olla vikakerta ku tuut mun alueelle”. Nyökkäsin ja poistuin paikalta.

Kun pääsin kotiin herätin oman jengin pomon Rikun (nimet muutettu). Kerroin Rikulle reissustani ja sanoin ”en uskalla mennä ulos enää ilman, onks sul jotain?” Riku nyökkäsi ja kaivoi patjan alta kääntöveitsen ja ojensi mulle.
Pari viikkoa myöhemmin oltiin Rikun ja muiden neljän jätkän kanssa kävelemässä, ja samat pojat tuli mua taas vastaan. Tällä kertaa tiesin etten ollut yksin, pojat meni meidän ohi, mietin että eikö ne tunnistanut vai onko Riku ylempänä kun ne? Jäin omasta porukastani vähän jälkeenpäin ja lopulta lähdin toisen porukan mukaan. Olin noin metrin päästä jengistä ja huusin ”hei!! muistatte varmaa mut”. Jengin pomo pysähtyi ekana, kääntyi ja virnisti, olin tietenki ihan pireissä kun menin haastamaan. En ees kerenny reagoida ennenku huomasin että olin jo kadun sivussa pomon kuristusotteessa, vaikka kuinka yritin rimpuilla irti ei se tuottanut tulosta. Tunsin kylmän puukon silmäkulman vieressä, kääntöpuukko.. tunsin kuinka se meni ihosta läpi ja lämmin kuparin hajunen veri alko valua mun naamaa pitkin.. Pomo tiputti mut maahan ja potki monia kymmeniä kertoja kylkeen ja jalkoihin. Toivoin, että se lopettais mahollisimman nopeesti. Hetken pomo ja kumppanit oli paikallaa, ei tehnyt mitään mulle, mut supisi. Olin jo luovuttaa, olo oli huono ja tunsin kun kipu liikku paikasta toiseen.. Pienen hetken oli rauhallista.. mielessä tietenki.. Kunnes pomo nosti mut taas seinälle kurkusta pitäen, paita revittiin auki ja kääntöveitsellä oikeen rinnan alta vasempaan lonkkaan asti viilto.. Tunsin kuinka aloin itkeä, pelkäsin että nyt kuolen, tähänkö se loppuu?

Näin kun pomon kaveri asetti ruskeaa nestettä piikkiin, subutexiä aivan liikaa ensimmäiselle kerralle. Tunsin aineen menevän suoneeni, ja samalla tunsin puukon menevän mahaani taas. Siihen kirjattiin 50 ja korvaani kuiskattiin ”sieltä löydät sen mitä oot velkaa” ja tiputti mut maahan. En tiedä kauvan makasin siinä, heräsin ainakin valosan aikaan, kun joku mummo herätteli ja kyseli kaikkea. Kun sain avattua silmäni tarpeeksi lähdin raahautumaan kotiin, moni ihminen tuijotti halveksuvasti jotkut jopa säälien. Kun pääsin kotiin otin lisää ainetta suoneen helpottaakseni oloani ja vedin yli. Paikalle oli soitettu ambulanssi ja minut vietiin sairaalalle elvytyspotilaana. Monien yrityksien jälkeen lääkärit yrittivät vielä pari kertaa jolloin sydän alkoi toimia heikosti.

Lääkärit päätti, että on parasta että laitetaan tyttö koomaan, kukaan lääkäreistä ei tiennyt nimeä, vanhempia, ikää, monien vuosien käytön takia en näyttänyt yhtään 16-vuotiaalta. Viikon kooman jälkeen herätettiin ja siirrettiin katkolle, siellä selvitettiin henkilöllisyys ja siellä vietin elämäni helvetin, 2 viikkoa kuivilla. Tuntui tuskalta kun 2 vuotta käyttänyt aktiivisesti päivittäin. Kun pääsin kotiin, makasin päivän kotona, sitten riitti. Keho huusi subutexiä tai piriä ihan sama, jotain mikä helpottaisi. Äiti yritti estää menoani ja olin jo vähällä luovuttaa ja jäädä kunnes äiti sanoi ”ei se minustakaan hyvältä tunnu,  että saa pelätä koska narkkaritytär tapetaan tai koska sä tapat jonkun”.  Kovien kipujen ja huumeiden tarpeen keskellä en kestänyt yhtään kuittailua ja päästin pirun irti ja huusin ” vaikka olen narkomaani mä nautin siitä! Siitä että niinä hetkinä kaikki katosi, millään ei ollut enään mitään väliä ei tarvinnut suorittaa enää yhtään vitun mitään yhtään vitun kenellekkään. Kaikki mitä mä tarviin on fiksit eikä muuta” otin kamani ja lähdin.

Poikien luona kukaan ei osannut odottaa tuloani, astuin omalla avaimellani sisään, mutta sisällä ei ollut vain mun jengi, siellä oli myös pahojen jengi, aloin olemaan heti varpaillani, kaivoin kääntöveiten taskusta käteen ja olin valmiina tappamaan, ääni mun päässä huus mulle ”tapa ne, ne tahtoo vaa pahaa” mutta onnistuin sulkemaa sen, ja rauhotuin. Kysyin pojilta et ”mitä vittua”. Hetken miettimisen jälkee Riku katto mua ja sano ”no me tässä ollaan mietitty ku sä oot noin sitkee tapaus et jos me oltas yhtä ni me kaikki hyödyttäs”. En tienny mitä ajatella ”okei, mut te tarjootte subutexit, mul on paha olo”. Pojat nyökkäs.. hetken hiljasuuden jälkee jengi pomo Niklas (nimi keksitty) katsoi mua ja sanoi ”näytät iha paskalta”. Mulkasin ja painoin pääni takas tyynyyn, hetken mietiskelyn jälkee päätin tokasta ”sähän tän mulle teit, ja jos vähän miettii niin et säkään mikään päivänsäde ole”. Kaikki nauro paitsi Niklas.

Nyt 17-vuotiaana oon edelleen samassa jengissä, koukussa subuun ja vanhempiin en oo pitänyt yhteyttä, en kertaakaan lähtöni jälkeen. Tarinallani tahdon vain kertoa, että tiedän että nuorien mielestä narkkaaminen ja polttelu on siistiä mut se ei ole, tää elämä mitä mä elän on helvettiä, ei tämän kanssa pärjää, kaikki kuolee tähän aikasemminkun pitää. Tavoitteenani on siis lopettaa päihteiden käyttö ja käydä koulu loppuun.. Toivottavasti kukaan teistä ei joudu kokemaan perheväkivaltaa eikä muutakaan. Ja olen pahoillani tekstin sekavuudesta. Vuosista on aika sumuiset muistot ja no tälläkin hetkellä en itsekkään ole selvä…. jonain päivänä… jonain päivänä…
 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(7)

Location

Anonyymi

18.02.2016 00:17:18

Tää tarina ei kerro muutaku sen et on aika nuoret iät kaikil siel"jengeissä" isois piireis ei iha linkkarit taskus pyöritä

Anonyymi

29.02.2016 20:04:26

Iha jees stoori mutta ei nuo hoodit ja linkkarit oikeen nappaa

Anonyymi

07.03.2016 16:20:04

tsemppiälaugh

Anonyymi

17.05.2016 14:29:58

Etkö voisi koittaa palata äitsi luo ja aloittaa uuden elämän? Aluksi se on vaikeaa, mutta uskon, että ilman piriä elämästäsi tulisi paljon parempi. En tiedä, mutta uskon, että äitisi rakastaa sinua. Voisitte yhdessä paeta isääsi. Ehkä voisit opiskella ja joskus saada jopa työn. Älä ota mallia isästäsi, vaan tee parannus, ja elä paremmin kuin hän. Ennen kuin on liian myöhäistä. Voin luvata, että selvänä elämässäsi tulisit kokemaan paljon ihania hetkiä, jotka muistaisit pitkään. Uskon, että se on parempi, kuin elää noin. Vielä on mahdollista lopettaa. Aluksi se voi ola vaikeaa, mutta takaan, että se on sen arvoista. Voimia sulle heart

emppu

18.05.2016 19:06:35

Toivon, et saat joskus viel asiat kuntoon. Oon tosi pahoillani, että oot joutunu kestää tollasta.

Anonyymi

20.09.2016 15:08:55

Tekaistu tarina, mutta ihan semi mielikuvitus

Skinny

29.10.2016 12:37:35

ei saatana :D kunnon myötähäpeän tunne tuli niin keksitty stoori hyvä mielikuvitus kyl kaveril