Pikatieto

Pikatieto - etusivu

Pikatieto

Alkoholijuomat ovat luonnontuotteista tislaamalla tai käymismenetelmällä valmistettuja juomia. Niiden myynti on Suomessa laillista, mutta rajoitettua. Muiden kuin mietojen juomien mainostus on kiellettyä. Alkoholin luovuttaminen alaikäiselle on laitonta.

Suomessa suosituimpia alkoholijuomia ovat oluet, väkevät juomat ja viinit. Alkoholisyyt ovat nousseet työikäisten (15-64-vuotiaiden) suomalaisten kaikkein yleisimmäksi kuolemansyyksi.

Alkoholi vaikuttaa hermojärjestelmässä ja aivoissa monessa paikassa ja monin tavoin, esimerkiksi lamauttavasti. Käyttäjä odottaa alkoholilta usein vilkastumista, mielialan kohoamista ja estojen vähenemistä, joita pienestä alkoholimäärästä tavallisesti seuraakin. Isommat määrät kuitenkin aiheuttavat kömpelyyttä, arvostelukyvyn laskua, valppauden ja reagointikyvyn alentumista, pahoinvointia, onnettomuusalttiutta ja muistihäiriöitä.

Suuri alkoholimäärä voi jo kerrasta vaurioittaa aivoja. Se saattaa myös lamauttaa hengityksen, jolloin käyttö voi johtaa pahimmillaan kuolemaan. Itsensä tajuttomaksi juomisesta eli sammumisesta voi myös olla pahoja seurauksia, kuten tukehtuminen tai ulkona paleltuminen.

Käytön aiheuttama henkinen ja fyysinen riippuvuus voi olla voimakasta ja vieroitusoireet kovia.

Alkoholi aiheuttaa riskejä sekä välittömästi juomishetkellä että pitkän ajan kuluessa. Välittömiin riskeihin kuuluvat esimerkiksi ajattelun ja muistin heikentyminen. Erityisesti kova humalajuominen aiheuttaa vakavia terveysriskejä, joista etenkin alkoholimyrkytys on hengenvaarallinen. Alkoholi on viime vuosina ollut työikäisten (15-64-vuotiaiden) yleisin kuolinsyy. Alkoholin vuoksi kuolee Suomessa joka vuosi noin 4000 ihmistä. Näistä kuolemista noin 1000 johtuu tapaturmasta tai väkivallasta. Alkoholinkäytöllä on selvä yhteys väkivaltarikoksiin ja tieliikenneonnettomuuksiin.

Hyvin monien aivo-, sydän-, syöpä- ja tulehdussairauksien riski suurenee, kun alkoholia käytetään paljon ja usein. Myös esimerkiksi masennusriski kasvaa. Alkoholi myös heikentää lisääntymiskykyä ja aiheuttaa suuria vaaroja sikiölle. Sekakäyttö muiden päihteiden kanssa on aina riskialtista ja arvaamatonta.

Runsas pitkäaikainen alkoholin kulutus on terveysriski. Viikkotasolla hoidollista puuttumista edellyttäviksi riskirajoiksi määritellään keskikokoisella miehellä yleensä 24 annosta viikossa ja naiselle 16 annosta viikossa. Nuorilla riskirajaksi on asetettu 0, koska nuorella alkoholi vaarantaa keskushermoston kehitystä ja aiheuttaa hormonitoiminnan häiriötä. Toistuva riskirajan ylittäminen lisää todennäköisyyttä saada alkoholinkäytöstä johtuvia fyysisiä tai psyykkisiä oireita.

Kertakäytön riskirajana pidetään naisilla viittä ja miehillä seitsemää annosta. Nuoren elimistö ei kuitenkaan kestä alkoholia läheskään yhtä hyvin kuin aikuisen. Jos alkoholia siis päättää kuitenkin käyttää, on tärkeää pysyä kohtuudessa. Huonovointista, oksentelevaa tai sammunutta kaveria ei saa koskaan jättää yksin.

Lähteet

Dahl P & Hirschovits T (2005): Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Helsinki: YAD Youth Against Drugs ry.

Halmesmäki, E (2003): Alkoholi ja raskaus. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 404-412.

Hillbom, M (2003): Aivot ja alkoholi. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 315-329.

Juntunen, J (2003): Alkoholi, ääreishermosto ja lihakset. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 330-335.

Kiianmaa, K (2003): Päihteiden neurobiologia: Alkoholi. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 120-131.

Kupari, M (2003): Alkoholi, sydän ja verenpaine. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 356-364.

Laitinen, K & Välimäki M (2003): Alkoholin hormonaaliset ja luustovaikutukset. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 365-371.

MOT-sanakirja, lääketiede.

Mäkelä R (2003): Alkoholiriippuvuus ja muu psyykkinen sairastavuus. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 183-191.

Neuvonen, P (2003): Alkoholimyrkytys. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 287-292.

Pikkarainen, P (2003): Ruuansulatuskanava ja alkoholi. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 346-350.

Pikkarainen, P (2003): Haima ja alkoholi. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 351-355.

Pikkarainen, P (2003): Alkoholin vaikutukset vereen. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 382-386.

Poikolainen, K (2003): Päihteet ja kansanterveys. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 42-46.

Päihdetilastollinen vuosikirja (2009): Alkoholi ja huumeet. Helsinki : Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Saarnio, P (2000): Alkoholin ja kannabiksen haittavaikutusten kautta suomalaiseen huumausainepolitiikkaan. Yhteiskuntapolitiikka 2000/2 (65). Helsinki: Stakes. 159-165.

Salaspuro, M (2003): Alkoholi ja ravitsemus. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 293-298.

Salaspuro, M (2003): Alkoholimaksasairaus. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 336-345.

Salaspuro M (2003): Syöpä ja alkoholi. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 378-381.

Salokorpi T (2009): FAS oireyhtymä. Fetal alcohol syndrome, Fetaalialkoholisyndrooma. Rinnekoti-Säätiö, Lasten kuntoutuskoti. Haettu 22.2.2010.

Savolainen, M (2003): Alkoholin vaikutukset aineenvaihduntaan. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 300-302.

Savolainen, M (2003): Alkoholi, verensokeri ja insuliini. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 303-306.

Savolainen, M (2003): Alkoholin vaikutukset nestetasapainoon. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 311-314.

Savonia AMK (2009): Päihteidenkäyttö ja raskaus - alkoholin vaikutuksia raskaudenkulkuun ja sikiöön. TerveSuomi. Haettu 26.2.2010.

Seppä, K (2003): Alkoholiongelman varhaistoteaminen. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 57-63.

Seppä, K (2003): Päihdelainsäädäntö. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 83-90.

Vuori E (2009): Myrkytykset – Sairauksien ehkäisy. Terveyskirjasto Duodecim. Haettu 22.2.2010.

Amfetamiini on laboratoriossa valmistettu huume, jolla on kiihdyttävä vaikutus. Se esiintyy tavallisesti erivärisinä jauheina, tabletteina, kapseleina tai nestemuodossa. Myös käyttötapoja on useita. Amfetamiini on Suomessa yleisimmin käytetty ns. ”kova” huume.

Amfetamiinia on aikaisemmin käytetty myös lääkkeenä, mutta sen lääkekäyttö lopetettiin vaarallisten haittavaikutusten vuoksi. Amfetamiini tunnetaan Suomessa myös muun muassa nimillä amfis, pöhinä, nopea, spiidi ja vauhti.

Metamfetamiini on tavallisesta amfetamiinista johdettu, amfetamiinia vahvempi huume, jonka käyttö Suomessa on kuitenkin vähäistä. Amfetamiini ja metamfetamiini on luokiteltu erittäin vaarallisiksi huumausaineiksi.

Amfetamiini vaikuttaa ihmisen keskushermostoa kiihdyttävästi. Matalat annokset voivat aiheuttaa hyvänolontunnetta, ruokahaluttomuutta, ylienergisyyttä ja lisääntynyttä itsevarmuutta. Huonoihin vaikutuksiin kuuluvat unettomuus, sekavuus, aistiharhat, masennus ja vapina. Hengitys ja sydämen toiminta kiihtyvät, ja käyttäjä voi muuttua vihamieliseksi ja levottomaksi.

Amfetamiini myös heikentää arviointikykyä, jolloin onnettomuuteen joutumisen riski kasvaa. Yhden käyttöannoksen vaikutus kestää useita tunteja. Amfetamiinin, kuten muidenkin huumeiden, vaikutus riippuu aina käyttäjän kokemuksesta ja siitä, minkälaisessa mielentilassa ainetta käytetään.

Amfetamiiniin jää helposti koukkuun. Myös sietokyky kasvaa nopeasti, jolloin käyttäjä tarvitsee suurempia annoksia saadakseen aineesta saman olotilan. Amfetamiinin riskit voidaan jakaa välittömiin riskeihin ja pitkäaikaisen käytön aiheuttamiin riskeihin. Välittömiä, jo käytön aikana esiintyviä riskejä ovat sekavuus, vainoharhaisuus ja paniikkitilat. Onnettomuus- ja väkivaltariski kasvavat käyttäjillä, kuten myös hermovaurioiden ja sydämen rytmihäiriöiden riski. Liian suuren annoksen ottaminen johtaa hengenvaaralliseen yliannostukseen.

Pitkäaikainen amfetamiinin käyttö aiheuttaa sekavuutta ja paniikkitiloja ja voi altistaa skitsofrenialle. Masennus ja ruokahaluttomuus ovat eräitä vähäisempiä seurauksia. Suonensisäinen käyttö eli amfetamiinin pistäminen aiheuttaa tartuntatautiriskin, mikäli pistämisvälineet ovat yhteiskäytössä. Amfetamiinin käyttö raskaana ollessa on erittäin haitallista sikiön kehitykselle.

Amfetamiini on erittäin vaarallinen huumausaine, jota ei voi käyttää turvallisesti. Erityisen vaarallista on amfetamiinin käyttö yhdessä alkoholin, lääkkeiden tai muiden huumausaineiden kanssa, joten sekakäyttöä on syytä välttää. Pistämisvälineiden yhteiskäyttö muiden kanssa sisältää aina vakavan tartuntatautivaaran, ja pistämiseen voi kehittyä oma piikkiriippuvuus.

Yliannostustilanteissa tarvitaan aina nopeaa lääkärin apua, minkä vuoksi amfetamiinia ei kannata käyttää yksin. Hoitohenkilökunnan on tärkeää saada tietää, mitä aineita on käytetty.

Lähteet

Dahl, P & Hirschovits, T (2005): Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Helsinki: YAD Youth Against Drugs ry.

Fahritius, C & Salaspuro, M (2003): Amfetamiinin, kokaiinin ja hallusinogeenien päihdekäyttö. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa, K & Seppä, K: Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 458–467.

Huumesanastoa. Irti Huumeista ry. Verkossa: http://www.irtihuumeista.fi/files/17/Huumesanastoa.pdf.

Sairanen, S & Tacke, U (2009): Amfetamiini ja muut piristeet. Päihdelinkki. Verkossa: http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/311-amfetamiini-ja-muut-piristeet.

Virtanen, A (2003): Suomen huumausaineiden seurantakeskuksen kansallinen raportti EMCDDA:lle. Huumausainetilanne Suomessa vuonna 2002. Reitox. Helsinki: Stakes.

Ekstaasi on keskushermostoon vaikuttava huumausaine. Se kehitettiin jo vuonna 1912 ruokahalua vähentäväksi aineeksi, mutta sen haittavaikutukset havaittiin nopeasti. Nykyisin ekstaasi on luokiteltu erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi.

Ekstaasia esiintyy pillereinä, kapseleina, pulverina ja nestemäisessä muodossa, ja sitä käytetään syömällä, nuuskaamalla tai suonensisäisesti. Ekstaasi tunnetaan myös esimerkiksi nimillä e, xtc, adam, eemeli, essu ja eve. Se on kannabiksen ja amfetamiinin jälkeen kolmanneksi yleisin laiton huumausaine maailmalla.

Ekstaasi vaikuttaa kehossa mm. aggressiivisuuteen, mielialoihin ja unta säätelevien välittäjäaineiden toimintaan. Ekstaasin käyttäjät hakevat aineelta usein voimakasta hyvänolontunnetta, lisääntynyttä itsevarmuutta, parantunutta ruumiillista suorituskykyä ja aistiharhoja. Ei-toivottuina vaikutuksina esiintyvät muun muassa liikehäiriöt, lihaskrampit, verenpaineen ja pulssin nousu sekä unihäiriöt, masentuneisuus ja lihaskivut.

Oman lisänsä vaikutuksiin voivat tuoda ekstaasin sisältämät lisäaineet: aineen todellisesta koostumuksesta ei voi koskaan olla varma, ja lisäaineiden vaikutukset voivat olla arvaamattomia. Ekstaasin vaikutus riippuu aina käyttäjän kokemustasosta ja siitä, minkälaisessa mielentilassa ainetta käytetään. Ekstaasin vaikutus elimistössä kestää tavallisesti noin 4-6 tuntia.

Ekstaasiin on helppo jäädä koukkuun, mutta riippuvuus on yleensä henkistä eikä fyysistä. Suuri käyttöannos tai pienikin annos fyysisiin ponnistuksiin yhdistettynä voivat aiheuttaa hengenvaarallisen tilan, jolloin seurauksena voi olla muun muassa sydäninfarkti, lämpöhalvaus tai vakava maksavaurio. Sydän- ja verisuonitaudit tai eräiden muiden lääkkeiden samanaikainen käyttö kasvattavat ekstaasin riskejä merkittävästi. Ekstaasin käyttö voi aiheuttaa vielä kauan viimeisen käyttökerran jälkeen ahdistusta ja masennusta tai vaikuttaa psykoosin kehittymiseen. Pitkäaikainen ekstaasin käyttö vaurioittaa aivoja ja hermostoa ja heikentää muistia.

Ekstaasin sekakäyttö samanaikaisesti muiden huumausaineiden, alkoholin tai reseptilääkkeiden kanssa on erityisen vaarallista. Sekakäyttö aiheuttaa voimakasta aggressiivisuutta ja sekavuutta. Suonensisäiseen käyttöön liittyy infektioriski ja se voi vaurioittaa verenkiertoelimiä. Ekstaasin käyttö raskaana ollessa on hyvin haitallista sikiön kehitykselle.

Ekstaasi on erittäin vaarallinen huumausaine, eikä sitä voi käyttää täysin turvallisesti. Käytetyn ekstaasin todellisesta koostumuksesta ei voi olla varma, joten on tärkeää käyttää ainetta vain pieniä määriä ja odottaa vaikutuksia rauhassa. Suuremmat annosmäärät kasvattavat aina riskejä. Käytön yhteydessä on tärkeää levätä, jäähdytellä ja huolehtia sopivasta alkoholittomasta nestetankkauksesta kehon kuivumisen ja ylilämpöisyyden ehkäisemiseksi.

Älä kuitenkaan juo keinomakeutettuja light-juomia, koska niiden sisältämä aspartaami voi pahentaa ekstaasin aiheuttamia haittoja. Runsas C-vitamiinivalmisteiden syöminen ennen ekstaasin käyttöä ja sen aikana ja jälkeen voi sen sijaan jonkin verran vähentää hermostolle koituvia vaurioita. Tarkista silti, ettei vitamiinipillereitäkään ole makeutettu aspartaamilla.

Myrkytystilan varhaiset oireet on hyvä tuntea. Tarvittaessa on haettava nopeasti lääkärin apua. Oikean hoidon saamiseksi on tärkeää, että hoitohenkilökunta tietää, mitä aineita on käytetty. Ekstaasia ei tule koskaan käyttää yhdessä mielialalääkkeiden, muiden huumeiden tai alkoholin kanssa. Myös erilaisten ekstaasivalmisteiden käyttö voi tuottaa arvaamattomia seurauksia.

Lähteet:

Dahl, P & Hirschovits, T (2005): Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Helsinki: YAD Youth Against Drugs ry.

Fabritius, C & Salaspuro, M (2003): Amfetamiinin, kokaiinin ja hallusinogeenien päihdekäyttö. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa, K & Seppä, K: Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 458–467.

Gowing, L & Henry-Edwards, S & Irvine, R & Ali, R (2002): The health effects of ecstasy: a literature review. Drug and Alcohol Review 21 (1), 53–63.

Harju-Kivinen, R (2009): Ekstaasi ja muut tanssihuumeet. Päihdelinkki. Verkossa: http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/316-ekstaasi-ja-muut-tanssihuumeet

Laine, P & Vuori, E: Ekstaasin ja mielialalääkkeiden yhteiskäytön riskejä sit. Markowitz, JS & Patrick, KS (2001): Pharmacokinetic and pharmacodynamic drug interactions in the treatment of attention-deficit hyperactivity disorder. Clin Pharmacokinet 40 (10), 753–72. Päihdelinkki. Verkossa: http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/344-ekstaasin-ja-mielialalaakkeide...

Seppälä, T (2001): Yleisimmin käytettyjä huumausaineita. Teoksessa Ulmanen, K (toim.): Suomi ja huumeet. Tietopaketti huumeista. 3. uudistettu painos. Irti Huumeista ry, Keskusrikospoliisi, Opetushallitus, Suomen Vakuutusyhtiöitten Keskusliitto, Stakes. Rauma: Kirjapaino West Point Oy.

http://www.yad.fi/huumetietoa/item-1/vaeltaeriskit Luettu 14.12.2012

Energiajuomat ovat kofeiinia ja usein myös tauriinia ja guaranaa sisältäviä juomia, joita markkinoidaan energiaa antavina. Energiaa eli kaloreita niissä onkin, sillä yksi tölkillinen sisältää noin 14 palaa sokeria. Varsinainen vaikutus tulee silti kofeiinista ja muista piristeistä, joiden vuoksi energiajuomia ei suositella alaikäisille, raskaana oleville tai muuten kofeiiniherkille.

Sokerittomat energiajuomat sisältävät keinotekoisia makeutusaineita. Niiden terveysvaikutuksia on tutkittu jonkin verran. Esimerkiksi Suomen elintarviketurvallisuusvirasto Evira suosittelee kiinnittämään huomiota keinomakeutusaineiden päivittäiseen käyttömäärään: muun muassa aspartaamin päiväannos olisi hyvä olla korkeintaan 40 milligrammaa painokiloa kohden.

Juomissa on lisäksi väri- ja muita lisäaineita lisäämässä niiden houkuttelevuutta ostajan ja käyttäjän silmissä. Ensimmäiset energiajuomat tulivat myyntiin 1990-luvulla, joten ilmiö on vielä tuore ja vähänlaisesti tutkittu. Muutamissa Pohjoismaissa myynti on kokonaan kielletty.

Energiajuomat sisältävät piristeitä, joten pieninä määrinä piristävät esimerkiksi silloin, kun nukkuminen on jäänyt liian vähälle. Ne eivät kuitenkaan korvaa unta, lepoa tai ruokaa.

Janojuomana energiajuomien hyötysuhde on vähäinen, sillä kofeiini ja tauriini ovat diureetteja eli virtsaneritystä lisääviä aineita. Ne poistavat nestettä ja kuivattavat kehoa. Energiajuomat eivät myöskään toimi urheilujuomina, sillä niissä ei ole mitään niistä tarpeellisista ravintoaineista, joita urheilujuomiin lisätään.

Energiajuomien sisältämien aineiden yhteisvaikutuksista ei ole juurikaan tutkimustietoa. Jo yksi tölkillinen voi kofeiiniherkälle aiheuttaa ylivilkkautta, vapinaa, sydämentykytystä, pahoinvointia ja vaikutuksen vähetessä ahdistusta. Verensokeri heittelee, mikä lisää omalta osaltaan oireita. Isommat määrät voivat aiheuttaa riippuvuuden, josta on vaikea päästä irti.

Sokeria sisältävien energiajuomien jatkuva nauttiminen voi nostaa painoa ylimääräisten kalorien vuoksi. Energiajuomien happamuuden vuoksi ne kuluttavat hampaiden kiillettä. Tästä seuraa kulumista, vihlontaa, reikiintymistä ja purennan muuttumista.

Uusimpien tutkimusten mukaan moni nuorten oireilu on yhteydessä energiajuomiin. Univaikeuksia, päänsärkyä, väsymystä, heikotusta ja ärtyneisyyttä esiintyy energiajuomien käyttäjillä kaksi kertaa enemmän kuin muilla nuorilla. Näistä oireista univaikeudet ja päivittäinen päänsärky ovat huomattavan yleisiä energiajuomia usein juovilla nuorilla.

Energiajuomia ei pidä yhdistää alkoholin kanssa. Alkoholi on aivoja lamaava aine ja toimii periaatteessa juuri päinvastoin kuin energiajuoma. Energiajuoma myös voi kasvattaa lyhytaikaisesti alkoholinsietokykyä, jolloin tulee helposti juoduksi liikaa. Verensokerin laskiessa energiajuomapiikin jälkeen alkoholi vaikuttaa voimakkaammin, mistä voi seurata yllätyksenä tuleva sammuminen ja tajuttomuus. Muutamista tällaisista kuolemantapauksista on uutisoitu, tosin varmaa tutkimustietoa on toistaiseksi vähän.

Energiajuomien kanssa on erittäin tärkeää pysyä kohtuudessa. On myös hyvä miettiä, miksi juomia tarvitsee. Auttaisiko lepo, jos väsyttää? Vai onko kyse fyysisestä tai henkisestä riippuvuudesta? Myöskään syömistä ei saa jättää väliin tai korvata energiajuomilla, jotta verensokeri ei pääse laskemaan liian alas. Alhainen verensokeri aiheuttaa väsymystä, heikotusta ja ärtymystä, joita voi olla taas kiusaus parantaa hetkellisesti juomilla.

Hampaille haitallisinta on jatkuva siemailu. Hampaita voi yrittää suojata happohyökkäyksiltä juomalla energiajuomansa ruoan jälkeen ja käyttämällä ksylitolituotteita.

Monissa kaupoissa energiajuomien myynnille on vapaaehtoisesti asetettu ikäraja, esimerkiksi 16 vuotta. Suomen Vanhempainliitto ry. yrittää parhaillaan saada läpi 16 vuoden ikärajaa, joka sitoisi kaikkia kauppiaita samaan tapaan kuin 18 vuoden ikäraja tupakan ja alkoholin kohdalla.

Kannattaa myös kiinnittää huomiota energiajuomien mainontaan. Suomalaiset ostavat vuodessa sadalla miljoonalla eurolla energiajuomia. Niitä markkinoidaan erityisesti nuorisolle, jota pidetään helposti huijattavana kohderyhmänä.

Lähteet:

Aro, A (2008): Energiajuomat. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00010 [17.12.2012]

Evira (2010): Energiajuomat. http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa_elintarvikkeista/elintarvikeryhmat/energiajuomat/ [17.12.2012]

Evira (2012): Aspartaami. http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa+elintarvikkeista/koostumus/elintarvikeparanteet/lisaaineet/tietoa+yksittaisista+aineista/aspartaami/ [30.10.2013]

Helsingin Sanomat (2012): Yhdysvalloissa tutkitaan energiajuoman yhteyttä kuolemiin. http://www.hs.fi/ulkomaat/Yhdysvalloissa+tutkitaan+energiajuoman+yhteytt%C3%A4+kuolemiin/a1305609230352 [17.12.2012]

Ilta-Sanomat (2012): HS: Tämän takia alkoholin ja energiajuomien yhdistelmä on "todella paha" http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288524834747.html [17.12.2012]

Malmberg, K: Energiajuomaa – kuka tarvitsee. Hyvä Terveys -lehti. http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Energiajuomaa-kuka-tarvitsee/1180/ [17.12.2012]

Nuutinen A (2012): Nuoret päihtyvät energiajuomilla – jopa 10 litraa kerralla! Ilta-Sanomat. http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1288515964714.html [17.12.2012]

Rannikko, A (2008): Sokeripitoisten juomien jatkuva nautiskelu suuri uhka hampaiden terveydelle. Suomen hammaslääkärilehti. http://www.hammaslaakariliitto.fi/fileadmin/pdf/Hammaslaakarilehti/2008/09/016-017-uutiset.pdf [17.12.2012]

Rimpelä, A (2012): Nuorten oireilu yhteydessä energiajuomiin. Tampereen yliopiston tiedote.

Taloussanomat (2012): Metro: kauppaketju kielsi energiajuomat lapsilta. http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2012/11/26/metro-kauppaketju-kielsi-energiajuomat-lapsilta/201242695/12 [17.12.2012]

THL: Hyvä, paha energiajuoma. http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/e7363f7a-b052-4fb9-b2a0-ce00659c0914 [17.12.2012]

Vääräniemi, A (2010): ”Energiajuomat ovat huumetta.” Taloussanomat. http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2010/07/27/energiajuomat-ovat-huumetta/201010326/135 [17.12.2012]

Wikipedia: Energiajuoma http://fi.wikipedia.org/wiki/Energiajuoma [17.12.2012]

Suomessa myytävä energianuuska on tavallista nuuskaa muistuttavaa ainetta, joka ei sisällä tupakkaa eikä nikotiinia. Energianuuskaan on lisätty piristäviä aineita, esimerkiksi kofeiinia. Tuote koostuu useimmiten kasvikuitujen, teen, veden, suolan, soodan, makeutusaineiden, säilöntäaineiden ja makuaineiden yhdistelmästä. Joihinkin tuotteisiin on lisätty myös erilaisia vitamiineja, antioksidantteja tai ksylitolia.

Energianuuska on tupakan vastike eikä tupakkatuote, joten sen myyntiä ei voi rajoittaa tupakkalailla. Sen mainostaminen ja myynninedistäminen on kuitenkin kiellettyä. Energianuuskalle ei ole siis asetettu virallista ikärajaa, mutta valmistajat eivät suosittele tuotetta alle 15-vuotiaille.

Energianuuska sisältää valmistajien mukaan huomattavasti vähemmän kofeiinia kuin esimerkiksi energiajuomat, joten energianuuska ei todennäköisesti tuota vastaavaa piristävää vaikutusta. Pieninä määrinä kofeiini ja muut piristeet yleensä piristävät esimerkiksi silloin, kun nukkuminen on jäänyt liian vähälle.

Valmistajien mukaan energianuuska on tarkoitettu tavallisen nuuskan käyttäjille, jotka haluavat vähentää nuuskaamista. Siksi tuotteen koostumus vastaa pitkälti tavallista nuuskaa. Energianuuskan hyötyä tupakoinnin tai nuuskaamisen lopettamisessa ei kuitenkaan ole osoitettu.

Energianuuskan haitallisuus on verrattavissa energiajuomiin liittyviin haittoihin. Kofeiinipitoisten energiajuomien runsas käyttö lisää päänsärkyä, univaikeuksia, ärtyneisyyttä, väsymystä ja heikotusta. Kofeiiniherkälle jo yksi tölkillinen energiajuomaa voi aiheuttaa ylivilkkautta, vapinaa ja sydämentykytystä. Energianuuskan kofeiinipitoisuus on huomattavasti energiajuomia pienempi, mutta energianuuskan ja energiajuomien tai kahvin yhteiskäytössä kofeiinin määrä saattaa kasvaa korkeaksi. 

Energianuuska heikentää suun terveyttä. Nikotiinittomien energianuuskien on havaittu laskevan plakin happamuutta, mikä voi lisätä hampaiden reikiintymisen riskiä. Osa energianuuskista sisältää myös hampaille haitallista sokeria tai sokeristuvia ja happoa tuottavia hiilihydraatteja. Lisäksi energianuuska voi teepohjaisena tuotteena aiheuttaa hampaiden värjääntymistä.

Kofeiinipitoisten tuotteiden eli esimerkiksi energianuuskan, energiajuomien, kahvin ja kolajuomien kanssa on tärkeää pysyä kohtuudessa. Kofeiinituotteet eivät korvaa unta, lepoa tai ruokaa. Lisäksi energianuuskan kohdalla kannattaa pohtia sen hyötysuhdetta, sillä nykytiedon mukaan se vaikuttaa lähinnä vain suun terveyteen.

Lähteet

Hellqvist L, Boström A, Lingström P, Hugoson A, Rolandsson M, Birkhed D (2012): Effect of nicotine-free and nicotine-containing snus on plaque pH in vivo. Swed Dent J; 36: 187–194.

Helsingin Sanomat (2013): Asiantuntija: Energianuuska voi houkutella lapsia oikean nuuskan pariin. http://www.hs.fi/kotimaa/a1380936893257 [5.10.2013]

Huhtinen H, Rimpelä A (2013): Nuorison energiajuomien käyttö ja kofeiiniin liittyvät oireet. Suomen Lääkärilehti;39: 2451–2455.

Tupakkalaki 13.8.1976/693. Tupakkalaki FINLEX - valtion säädöstietopankissa.

Erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi luokiteltua gammaa (gammahydroksibutyraatti, GHB) on katukaupassa tarjolla nesteenä, jauheena, rakeina ja kapseleina. Suomessa myytävä gamma on laittomasti valmistettua, epäpuhdasta ja vahvuudeltaan vaihtelevaa. Gammaa käytetään suun kautta sekä suonensisäisesti.

Lakka (gammabutyrolaktoni, GBL) on gamman esiaine, jota on eräissä puhdistusaineissa ja ohenteissa ja joka muuttuu elimistössä gammaksi. Lakka on luokiteltu lääkeaineeksi. Sen käyttö ei ole rangaistavaa, mutta säännösten vastainen myynti, levitys, valmistus ja varastointi on laitonta.

Gamma lamaa keskushermoston toimintaa. Vaikutus alkaa suonensisäisesti käytettäessä heti, suun kautta käytettäessä taas 15-20 minuutin kuluessa. Suun kautta käytettäessä juodaan ensin alkuannos, jonka jälkeen vaikutusta vahvistetaan pienillä lisäannoksilla. Vaikutuksen huippu saavutetaan 1,5-2 tunnin kuluessa. Kaikkiaan gamman vaikutus kestää n. 8 tuntia, mutta monet sen haittavaikutuksista voivat jatkua pidempäänkin.

Vaikutus riippuu aina siitä, minkälaisessa seurassa aineita käyttää ja kuinka kokenut käyttäjä on. Käyttäjät odottavat rentoutumisen tunnetta ja mielihyvää. Gamman käyttö muun muassa väsyttää ja voi aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä, verenkiertohäiriöitä, pahoinvointia, oksentelua ja päänsärkyä sekä hallusinaatioita, alilämpöisyyttä ja nestetasapainohäiriöitä.

Gammaa käytetään Suomessa melko vähän. Se on kuitenkin suurina annoksina myrkyllinen aiheuttaen sekavuutta, tajunnan tason äkillistä laskua mahdollisesti jopa koomaan asti, pulssin hidastumista, verenpaineen laskua, kouristuksia ja hengityksen lamaantumista. Suomessa on ollut joitakin gamman aiheuttamia myrkytyskuolemia. Lakka on gammaa moninkertaisesti vahvempaa, mistä syystä jo puolen millilitran yliannostus voi olla kohtalokas.

Pitkäaikaisen tai raskaudenaikaisen käytön vaikutuksia ei kukaan vielä tiedä. Sekakäyttö muiden lamaavien aineiden (kuten alkoholin tai kannabistuotteiden) kanssa kasvattaa haittavaikutuksia ja voi olla hengenvaarallista.

Koska gamman annostelu on vaikeaa, yliannostuksen ja myrkytyksen riski on erittäin suuri. Tämän vuoksi aineiden käyttö edellyttää suurta varovaisuutta. Myrkytystapauksessa on välittömästi haettava lääkärin apua. Tajuton myrkytyspotilas pitää asettaa kyljelleen, jotta hän ei tukehdu oksentaessaan. Tekohengitystä annetaan, jos hän ei hengitä.

Gamma voi aiheuttaa häiriöitä kehon nestetasapainoon, joten sopivasta nestetankkauksesta on käytön aikana syytä huolehtia. Gamman ja lakan käyttö yhdessä alkoholin, lääkkeiden tai muiden huumeiden kanssa on aina hengenvaarallista.

Lähteet:

Dahl P & Hirschovits T (2005): Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Helsinki: YAD Youth Against Drugs ry.

Fabritius, C & Salaspuro, M (2003): Amfetamiinin, kokaiinin ja hallusinogeenien päihdekäyttö. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 458-467.

Halmesmäki, E (2003): Huumeet, lisääntyminen ja raskaus. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 525-531.

Partanen, A: Gammahydroksivoihappo (Gamma) ja lakka. Päihdelinkki.

Seppälä, T (2001): Yleisimmin käytettyjä huumausaineita. Teoksessa Ulmanen, K (toim.) Suomi ja huumeet. Tietopaketti huumeista. 3. uudistettu painos. Irti Huumeista ry, Keskusrikospoliisi, Opetushallitus, Suomen Vakuutusyhtiöitten Keskusliitto, Stakes. Rauma: Kirjapaino West Point Oy.

YAD – Gamma ja Lakka. Youth Against Drugs Ry. Katsottu 1.3.2010.

Opiaatit ovat oopiumunikosta saatavia erittäin vaarallisiksi luokiteltuja huumausaineita, jotka vaikuttavat keskushermostoa lamaavasti. Raakaoopiumista uutetaan morfiinia, josta voidaan valmistaa heroiinia. Suomessa esiintyvä heroiini on useimmiten erisävyisen ruskeaa tai valkeaa jauhetta. Heroiinia käytetään suun kautta, polttamalla, nuuskaamalla ja suonensisäisesti. Nykyään voidaan valmistaa myös synteettisiä opioideja.

Yleisimpiä opioideja huumekäytössä ovat heroiini ja buprenorfiini (esim. Subutex). Buprenorfiini on Suomessa laillisessa lääkekäytössä opioidiriippuvaisten hoidossa, mutta se on levinnyt myös laittomaan katukauppaan.

Heroiinin vaikutus riippuu aina paljolti siitä, millaisessa mielentilassa ainetta käytetään ja kuinka kokenut käyttäjä on kyseessä.

Heroiini päätyy käytön jälkeen nopeasti verenkiertoon ja aivoihin. Käyttäjä vajoaa nopeasti omaan maailmaansa ja kokee suurta mielihyvää. Moni suurista kivuista kärsivä on jäänyt koukkuun heroiiniin sen kivunlievitysominaisuuksien takia. Myös unisuus voi olla vaikutuksena. Huonoja vaikutuksia ovat muun muassa pahoinvointi, sekavuus, ruokahaluttomuus, ihon kutina ja polttelu sekä pulssin ja verenpaineen lasku sekä hengityksen hidastuminen.

Opiaatteihin koukussa olevat käyttäjät eivät välttämättä hae aineiden käytöllä päihdyttävää vaikutusta, vaan tarvitsevat aineita saavuttaakseen normaalin olon ja pitääkseen vieroitusoireet loitolla.

Heroiiniin kehittyy nopeasti voimakas riippuvuus. Lisäksi käyttäjän toleranssi eli sietokyky kasvaa, joten annoksetkin kasvavat. Toisaalta sietokyky myös alenee, jos ainetta on käyttämättä. Siksi jos jo lopettamassa ollut käyttäjä retkahtaa uudelleen piikittämään entisenkokoisia annoksia, yliannostuksen vaara on suuri. Yliannostusriskiä nostaa myös se, että heroiinin annostelu on erittäin vaikeaa, sillä aineen koostumuksesta ei voi olla varmuutta. Yliannostuksen seurauksena voi olla elintoimintojen lamaantuminen, kooma ja kuolema. Käytön lopettamisesta aiheutuvat vieroitusoireet voivat kestää jopa useiden viikkojen ajan.

Pitkäaikaisen käytön jälkeen käyttäjä voi saada muun muassa erilaisia verisuoni-, keuhko- ja tulehdussairauksia, ja hänen lisääntymiskykynsä heikkenee. Raskaudenaikainen käyttö vaarantaa sekä sikiön että äidin terveyden ja voi olla molemmille hengenvaarallista. Lapsi voi syntyä vammaisena ja heroiiniriippuvaisena.

Yksi pahimmista seurauksista heroiininkäytössä on itse riippuvuus. Aine on kallista, eikä käyttäjän elämään mahdu enää muuta kuin rahanhankinta annosten ostamiseksi. Rikokset ovat siksi yleisiä heroinisteilla. Käyttäjä voi jäädä koukkuun myös pistämiseen, jolloin puhutaan piikkikoukusta.

Heroiini on erittäin vaarallinen huume, jonka vähäinenkään käyttö ei ole turvallista. Aineen koostumuksesta ei voi olla varma, joten annostelussa on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta. Opiaattien käyttö yhdessä muiden lamauttavien aineiden kanssa on hengenvaarallista.

HIV, hepatiitti ja muut infektiot leviävät likaisten neulojen välityksellä. Tästä syystä onkin perustettu paikkoja, joissa jaetaan puhtaita välineitä käytettyjen tilalle. Muiden ihmisten ensiapu- ja elvytystaidot ovat myös tärkeitä yliannostustapauksissa. Yliannostus vaatii aina nopeaa lääkärinapua, joten heroiinia ei kannata käyttää yksin.

Opiaattivieroitukseen on tarjolla lääkehoitoa ja lääkkeettömiä menetelmiä, joita on tarjolla avo- tai laitoshoitona. Lisäksi tarvitaan terapiaa.

Lähteet:

Dahl P & Hirschovits T (2005): Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Helsinki: YAD Youth Against Drugs ry.

Halmesmäki, E (2003): Huumeet, lisääntyminen ja raskaus. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 525-531.

Harju, O (2004): Piikkikoukku – mitä ilmiön takana? Tiimi-lehti 1.

Hietalahti, A: Buprenorfiini päihdekäytössä. Päihdelinkki.

Holopainen A & Fabritius C & Salaspuro M (2003): Opiaattiriippuvuus. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K (toim.): Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 468-482.

NIDA (2005): Heroin abuse and addiction. National Institute on Drug Abuse Research Report. NIDA Publication Number 05-4165.

Seppälä, T (2001): Yleisimmin käytettyjä huumausaineita. Teoksessa Ulmanen, K (toim.) Suomi ja huumeet. Tietopaketti huumeista. 3. uudistettu painos. Irti Huumeista ry, Keskusrikospoliisi, Opetushallitus, Suomen Vakuutusyhtiöitten Keskusliitto, Stakes. Rauma: Kirjapaino West Point Oy.

YAD – Opioidit. Youth Against Drugs ry. Katsottu 3.3.2010.

33/2008: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus opioidiriippuvaisten vieroitus- ja korvaushoidosta eräillä lääkkeillä 33/2008 (3§): Korvaushoidon edellytykset. FINLEX@ Lainsäädäntö. Katsottu 4.3.2010.

289/2002: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus opioidiriippuvaisten vieroitus- ja korvaushoidosta eräillä lääkkeillä 289/2002 (3§): Korvaus- ja ylläpitohoidon edellytykset. FINLEX@ Lainsäädäntö. Katsottu 4.3.2010.

Imppaus on erilaisten haihtuvien aineiden (esimerkiksi liimat, ohenteet, lakat, puhdistusaineet, tinneri, butaani, ilokaasu, ponnekaasut) hengittämistä päihtymistarkoituksessa.  Koska imppauksessa käytettävät aineet luokitellaan myrkyiksi, niiden myymisessä on noudatettava tiettyjä sääntöjä. Aineita ei saa luovuttaa alaikäisille tai henkilölle, jonka epäillään käyttävän ainetta päihtymystarkoituksessa. Huumeina aineita ei kuitenkaan lainasäädännössä pidetä.

Käytännössä imppaus on esimerkiksi muovipussissa pidettävien avonaisten myrkkypullojen tai aineisiin kostutetun rätin nuuhkimista. Imppaus on melko harvinaista Suomessa ja liittyy yleensä rahan ja kalliimpien päihteiden puutteeseen.

Imppaus lamaa keskushermostoa ja aiheuttaa alkoholihumalaa muistuttavan tilan. Käyttäjät toivovat aineilta humaltumista, raukeutta ja ongelmien unohtumista. Huonoja vaikutuksia ovat esimerkiksi pahoinvointi, sekavuus, itsekontrollin menettäminen ja epämiellyttävät aistiharhat. Osa käyttäjistä voi tuntea itsensä voimakkaiksi ja ylivertaisiksi.

Lyhyttä päihtymystilaa seuraa raukea tylsyyden vaihe, johon liittyy muistikatkoja. Lopuksi seuraa usean tunnin mittainen krapulavaihe eli päänsärkyä, pahoinvointia ja voimattomuutta. Vaikutukset johtuvat osittain myös hapenpuutteesta.

Liuottimet ovat myrkyllisiä. Yliannostuksen ja äkkikuoleman riski on huomattava, koska hengitetyn annoksen määrää on vaikea arvioida. Liika-annostus voi aiheuttaa kouristuksia ja tajunnantason laskua jopa koomaan asti. Äkkikuolema voi seurata välittömästi tai seuraavien tuntien aikana, yleensä sydämen tai hengityksen pysähtymisen vuoksi.

Imppaus tuhoaa aivosoluja jokaisen käytön yhteydessä lopullisesti. Solujen hapen- ja energiansaanti häiriintyy erityisesti niillä aivojen alueilla, jotka ovat herkkiä hapen puutteelle. Tämän takia esimerkiksi muisti ja lihasten hienosäätö heikkenevät. Liuotinhumala aiheuttaa moninkertaisen aivosolukadon alkoholihumalaan verrattuna. Kylmän nestekaasun hengittäminen aiheuttaa paleltumavaurioita hengityselimissä ja vaarallista turvotusta hengitysteissä. Liuotinhuumauksessa oleva käyttäjä on erityisen altis sydämen rytmihäiriöille, ja siksi häntä ei saa pelästyttää.

Pitkäaikainen käyttö aiheuttaa aivojen vaurioitumista, joka näkyy muun muassa älyllisen tason heikkenemisenä, puhevaikeuksina, muistiongelmina, muuttuneena persoonallisuutena, tasapainohäiriöinä, ärsyyntymisenä, lihasheikkoutena ja tuntohäiriöinä. Pitkäaikaiskäytön psyykkisiä vaikutuksia ovat keskittymisvaikeudet, masennus, eristäytyminen, unettomuus ja tylsistyminen. Imppaaminen saattaa altistaa psykoosin kehittymiselle.

Raskaudenaikainen käyttö on vaarallista sikiölle, ja keskenmenon riski kasvaa.

Impatessa on vaikea arvioida hengitetyn annoksen määrää, joten aineita tulisi käyttää varoen. Raitis ilma ja lepo toimivat yleensä ensiapuna imppaamisen jälkeisiin oireisiin. Jos tokkaraisuus jatkuu tai henkilö ei ole heräteltävissä, on syytä soittaa paikalle ambulanssi.

Imppaaminen altistaa sydämen rytmihäiriöille, joten impannutta henkilöä ei saa koskaan pelästyttää. Muiden päihteiden käyttö yhdessä imppaamisen kanssa ei ole suositeltavaa. Imppaamisen vaikutuksista raskausaikana ei ole riittävästi tutkimustietoa, mutta mitään päihteitä ei suositella raskausaikana käytettäväksi.

Lähteet

Dahl, P & Hirschovits, T (2005): Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Helsinki: YAD Youth Against Drugs ry.

Kivistö, K & Hoppu, K (2003): Liottimet ja muut huumaavat aineet. Teoksessa, Salaspuro M, Kiianmaa K & Seppä K (toim.): Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 490-499.

Sairanen, S: Tekniset liottimet ja imppaus. Päihdelinkki.

676/1993: Asetus vaarallisen kemikaalin vähittäismyynnistä 676/1993, (2§) myrkyllisen tai erittäin myrkyllisen kemikaalin luovuttamisen edellytykset, (5§) huumaavan ja terveydelle vaarallisen kemikaalin luovuttaminen. FINLEX@ Lainsäädäntö. Katsottu 4.3.2010.

Kannabis on hamppukasvista (Cannabis Sativa) saatavien erilaisten valmisteiden yleisnimitys. Marihuana on valmistettu kasvin kuivatuista kukista, lehdistä ja varsiosista, hasis pihkasta. Kannabisöljy on valmistettu tislaamalla. Kannabista käytetään tavallisesti polttamalla tai sekoitettuna ruokaan tai juomaan. Kannabis pysyy elimistössä pitkään ja voidaan havaita vielä useita viikkoja käytön jälkeen.

Kannabiksen tärkein vaikuttava ainesosa on THC (delta-tetra-hydrokannabinoli). Kannabis on Suomen eniten käytetty huumausaine.

Kannabiksen vaikutus riippuu aina käyttäjän kokemusasteesta ja siitä, minkälaisessa mielentilassa sitä käytetään. Kannabis voi sekä piristää että lamauttaa. Käyttäjät odottavat aineelta rentoutumista ja hyvänolontunnetta, hilpeyttä ja sosiaalisuutta. Varsinkin aluksi päihtymys aiheuttaa puheliaisuutta ja aktiivisuutta. Käyttäjä voi myös vaikuttaa sisäänpäin kääntyneeltä, vaikka ajatus lentääkin vilkkaasti. Aistikokemukset vahvistuvat. Kannabis alentaa verensokeria, mikä lisää ruokahalua ja makean nälkää.

Huonoina vaikutuksina ilmenee ahdistusta, sekavuutta, pulssin kiihtymistä, paniikkikohtauksia ja masentuneisuutta. Sekavuuteen voi liittyä muistiongelmia, näkö- ja kuuloharhoja ja väkivaltaisuutta. Runsaana annoksena kannabis voi aiheuttaa psykoottisen häiriön, joka tavallisesti väistyy muutamassa tunnissa.

Kannabis hidastaa reaktionopeutta esimerkiksi liikenteessä ja kasvattaa näin onnettomuusriskiä. Kannabiksen aiheuttama äkillinen pulssin nousu voi altistaa sydän- ja verisuonihäiriöille.

Pitkäaikaisessa käytössä se myös pienentää aivoja ja huonontaa älyllisiä kykyjä ja vuorovaikutustaitoja sekä käyttäjällä itsellään että kannabista raskausaikana käyttäneen äidin lapsella.  Nuorena aloitettu säännöllinen käyttö vaikeuttaa henkistä kehitystä ja aikuiseksi kasvua monella tavalla. Suun alueen ja hengitysteiden syöpien sekä psykoosin ja skitsofrenian riskit kasvavat, vanhemmilla myös sydän- ja aivoinfarktien riskit. Kannabis heikentää seksuaalista halukkuutta ja hedelmällisyyttä.

Käyttö voi johtaa riippuvuuteen ja sietokyvyn kasvuun, jolloin annokset kasvavat. Riippuvuus on usein psyykkistä, eikä käyttäjä koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Yliannostusriskiä ei kuitenkaan käytännössä ole. Sekakäyttö voimistaa muiden aineiden vaikutusta.

Jos ei käytä kannabista polttamalla eikä sekoita sitä tupakkaan, voi välttää hengitysteiden sairaudet, keuhkosyövän ja nikotiiniriippuvuuden (jos tupakkaa ei polta muutenkaan). Kannabiksen käytössä on syytä pysyä kohtuudessa. Suuret annosmäärät tai säännöllinen käyttö kasvattavat haittavaikutuksia. Jos jokin oire, esimerkiksi ahdistus, ei katoa selviämisen jälkeen, tarvitaan lääkärin hoitoa.

Minkään päihteen käyttöä raskausaikana ei suositella, ja kannabiksen käyttöä yhdessä alkoholin, lääkkeiden tai muiden huumausaineiden kanssa on vältettävä. Kannabisriippuvaisille on tarjolla avohoitoa ja keskustelu- ja neuvonta-apua, joista saa lisätietoa esimerkiksi A-klinikalta.

Lähteet

Ahlblad, J (2010): Kannabis nostaa nuorten psykoosiriskiä, julkaistu 8.3.2010. Suomen Lääkärilehti, verkkosivut. Katsottu 1.4.2010.

Corrigan, D (2008): The pharmacology of cannabis: issues for understanding its use. Teoksessa EMCDDA 2008: A cannabis reader: global issues and local experiences. Monograph series 8, Volume 1, European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction, Lisbon.

Dahl, P & Hirschovits, T (2005): Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Helsinki: YAD Youth Against Drugs ry.

EMCDDA (2002): Vuosiraportti Euroopan unionin ja Norjan huumeongelmista. Luxemburg: Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto.

EMCDDA (2008): A cannabis reader: global issues and local experiences. Monograph series 8, Volume 2, European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction, Lisbon.

Fabritius, C & Salaspuro, M (2003): Kannabis päihteenä. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 453-457.

Hall W & Room R & Bondy S (1995): A comparative Appraisal of the Health and Psychological Consequenses of Alcohol, Cannabis, Nicotine and Opiate Use.

Hall W & Solowi N. & Lemon J (1994): The health and psychological consequences of cannabis use, National Drug Strategy Monograph Series No. 25. Australian Government Publishing Service. Australia: Canberra.

Mann, R, Stoduto, G,  Macdonald, S & Brands, B (2008): Cannabis use and driving: implications for public health and transport policy. Teoksessa EMCDDA 2008: A cannabis reader: global issues and local experiences. Monograph series 8, Volume 2, European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction, Lisbon.

Päihdetilastollinen vuosikirja (2009): Alkoholi ja huumeet. Helsinki : Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Rönkä, S & Virtanen, A (2009): Huumetilanne Suomessa 2009: Huumevuosiraportti EMCDDA:lle: Uusin tieto, uusimmat kehityssuuntaukset ja erityisteemat huumeista. Helsinki: THL.

Saarnio, P (2000): Alkoholin ja kannabiksen haittavaikutusten kautta suomalaiseen huumausainepolitiikkaan. Yhteiskuntapolitiikka 2/2000. Helsinki: Stakes.

Salokangas, Raimo K.R (2008): Kannabis altistaa psykoosioireille. Suomen Lääkärilehti 2008 (38), 3079.

Suhonen, Jaana (2008): Kannabis tuhoaa muistirakenteita. Suomen Lääkärilehti 2008 (34), 2685.

Vierula, H (2009): Kannabiksen polttamiseen liittyy syöpäriski, julkaistu 17.06.2009. Suomen Lääkärilehti, verkkosivut. Katsottu 1.4.2010.

VKS (2006): Valtakunnansyyttäjän virasto: VKS:2006:1 Seuraamuksen määrääminen huumausaineen käyttörikoksesta. Yleinen ohje syyttäjille, annettu 23.10.2006. Helsinki.

Witton, J (2008): Cannabis use and physical and mental health. Teoksessa EMCDDA: A cannabis reader: global issues and local experiences. Monograph series 8, Volume 2, European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction, Lisbon.

Kokaiini on kokapensaan lehdistä eristetty keskushermostoa stimuloiva aine. Koka-lehteä on käytetty vuosituhansien ajan piristeenä, ja varsinainen kokaiini tuli markkinoille puudutusaineena ja virvoitusjuomiin lisättynä piristävänä ainesosana. Kokaiinin käyttöön ja haittavaikutuksiin alettiin kiinnittää huomiota 1900-luvun alussa, jolloin sen suosio väheni.

Kokaiini on valkoista jauhetta, jota käytetään nuuskaamalla, suonensisäisesti tai polttamalla. Se imeytyy verenkiertoon myös kaikilta limakalvoilta. Kokaiinin johdannaisia ovat crack, free-base ja koka-base, joita käytetään polttamalla. Kokaiinia pidetään erittäin vaarallisena huumausaineena.

Kokaiinin ja amfetamiinin vaikutukset perustuvat samaan toimintaperiaatteeseen. Kokaiini vaikutta lamaannuttavasti tuntohermoihin, minkä vuoksi sitä on käytetty myös paikallispuudutteena. Kokaiinin vaikutukset alkavat kaikilla käyttötavoilla nopeasti, mutta kestävät lyhyen aikaa: suun kautta ottaessa joitakin tunteja, suonensisäisesti vajaan tunnin, nuuskatessa 20-45 minuuttia ja polttaessa 5-10 minuuttia. Lyhyen vaikutusajan vuoksi osa käyttäjistä ottaa kokaiinia useina peräkkäisinä annoksina.

Kokaiinin vaikutus riippuu aina siitä, missä seurassa sitä käytetään ja kuinka kokenut käyttäjä on. Käyttäjät odottavat kokaiinilta mielihyvää, itsevarmuutta, energisyyttä, hilpeyttä, puheliaisuutta ja parantunutta suorituskykyä erilaisissa tehtävissä. Huomiokyky ja aistiherkkyys kasvavat, ja käyttäjä yliarvioi kykynsä. Unen- ja ruoantarve vähenevät.

Huonoja vaikutuksia ovat hallitsematon käytös etenkin suurina annoksina käytettäessä, vapina, huimaus, lihaskrampit, vainoharhaisuus ja pelkotilat. Lyhyen päihtymyksen jälkeen tulevat masennus, kasvava ärtyneisyys, rauhattomuus, väkivaltaisuus, paniikkitilat ja aistiharhat.

Kokaiini aiheuttaa voimakasta riippuvuutta. Henkinen riippuvuus voi kehittyä satunnaisestakin käytöstä, ja voimakas aineen himo voi aiheuttaa lopettaneellekin retkahduksia. Osa käyttäjistä kasvattaa kerta-annosta käytön edetessä, jolloin haittavaikutuksetkin kasvavat.

Käytettäessä kokaiinia pulssi ja verenpaine kohoavat ja verisuonet supistuvat. Liikkeet kiihtyvät ja vapinaa ja lihaskouristuksia voi ilmetä, samoin epileptisiä kohtauksia, rintakipua ja hengitysvaikeuksia. Sydänkohtaukset sekä aivohalvaukset voivat aiheuttaa kooman tai jopa äkkikuoleman. Akuutteina oireina esiintyy myös päänsärkyä, vatsakipuja ja pahoinvointia sekä psykoottisia oireita ja vainoharhaisuutta.

Kokaiini nuuskaaminen vaurioittaa nenän ja hengitysteiden limakalvoja ja hajuaistia. Sen käyttö etenkin syömällä voi aiheuttaa kuolion suolistoon tai muita ruoansulatuselimistön vaurioita. Raskaudenaikainen käyttö lisää keskenmenon ja lapsen kuolleena syntymisen riskiä. Vastasyntynyt myös kärsii voimakkaista vieroitusoireista ja voi saada esimerkiksi sydänpysähdyksen vielä viikkoja syntymänsä jälkeen.

Kokaiini on erittäin vaarallinen huumausaine, jota ei voi käyttää täysin turvallisesti. Kaikkiin kokaiinin käyttötapoihin liittyy omia riskejään. Myrkytystapauksissa tarvitaan aina lääkärin hoitoa, ja hoitohenkilökunnan on tärkeää tietää, mitä aineita on käytetty. Kokaiinin käyttö raskausaikana on erittäin vaarallista. Myös sekakäyttöä alkoholin, lääkkeiden tai muiden huumeiden kanssa on syytä välttää.

Vieroitushoidon on oltava kokonaisvaltaista terapiaa, sillä riippuvuus vaikuttaa monella tasolla. Kehitteillä on myös rokotus, joka neutraloi kokaiinin vaikutukset ja vähentää vieroitusoireita.

Lähteet

Dahl, P & Hirschovits, T (2005): Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Helsinki: YAD Youth Against Drugs ry.

Fabritius, C & Salaspuro, M (2003):Amfetamiinin, kokaiinin ja hallusinogeenien päihdekäyttö. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 458-467.

Halmesmäki, E (2003): Huumeet, lisääntyminen ja raskaus. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 525-531.

NIDA (2009): Cocaine abuse and addiction. National Institute on Drug Abuse Research Report. NIDA Publication Number 09-4166. Printed May 1999, Revised May 2009.

Seppälä, T (2001): Yleisimmin käytettyjä huumausaineita. Teoksessa Ulmanen, K (toim.) Suomi ja huumeet. Tietopaketti huumeista. 3. uudistettu painos. Irti Huumeista ry, Keskusrikospoliisi, Opetushallitus, Suomen Vakuutusyhtiöitten Keskusliitto, Stakes. Rauma: Kirjapaino West Point Oy.

LSD eli d-lysergihapon dietyyliamidi on synteettinen eli keinotekoinen valmiste, voimakkain tunnettu aistiharhoja aiheuttava aine ja erittäin vaaralliseksi luokiteltu huume. Osa sen valmistusaineista saadaan luonnonkasveista. LSD:tä käytettiin psyykenlääkkeenä 1947−1965 ja sitä kokeiltiin 1950-luvulla myös totuusseerumina, aivopesuaineena ja erilaisten tautitilojen hoitoon. Huumausainekäyttö alkoi yleistyä 1960-luvulla.

LSD on väritön, hajuton, mauton ja vesiliukoinen. Sitä esiintyy tabletteina, kapseleina, jauheena, liuoksena ja sitä käytetään myös imeytettynä sokeripaloihin tai papereihin.

LSD vaikuttaa vahvasti aivoihin muun muassa sitoutumalla tunnetiloja, aisteja, havaintoja ja muita toimintoja sääteleviin aivojen osiin. Vaikutus alkaa 30-90 minuutin päästä käyttämisestä ja voi kestää jopa 6-12 tuntia. LSD:n puhtaudesta ei voi olla varma, mikä vaikeuttaa annostelua.

Käyttäjä odottaa tavallisesti näköharhoja ja aistikokemusten ja ajattelun muuttumista. Tunne yhteydestä tai sulautumisesta ympäristöön ja asioiden merkitysten muuttuminen on yleisesti toivottu vaikutus. Huonoja vaikutuksia ovat verenpaineen kohoaminen, sydämen sykkeen tiheneminen, nopea ja syvä hengitys, hikoilu ja vapina, pahoinvointi, oksentelu ja ruokahaluttomuus. Vielä epämiellyttävämpiä vaikutuksia ovat muutokset persoonallisuudessa, sekavuus, vainoharha-, paniikki- ja pelkotilat, joihin liittyy mielenterveyden menettämisen, hallinnan kadottamisen tai kuoleman pelkoja.

LSD ei aiheuta varsinaista fyysistä riippuvuutta eikä vieroitusoireita. Henkinen riippuvuus LSD:hen voi kuitenkin kehittyä, ja silloin elämä alkaa tuntua ikävältä ilman ainetta. Pitkäaikainen käyttö kasvattaa sietokykyä paitsi LSD:hen, myös muihin hallusinogeeneihin, jolloin annostusta on kasvatettava. Teho saattaa jopa kadota, jos käyttöä jatketaan useita päiviä yhtä mittaa.

”Pahojen matkojen” eli huonojen LSD-kokemusten vaikutuksia ovat pahoinvointi, masentuminen, pelko, vainoharhat, paniikki ja sekavuus, jopa psykoottinen tila, joka voi kestää muutamia päiviä tai pidempään. Yksittäisetkin käyttökerrat voivat aiheuttaa persoonallisuuden muutoksia etenkin persoonallisuushäiriöisillä henkilöillä, jotka käyttävät useita päihteitä. Onnettomuusriski on suuri. Yliannostukset ovat erittäin harvinaisia, kuolemantapaukset ovat yleensä itsemurhia tai tapaturmia. Joskus voi ilmetä kouristuksia tai korkeaa kuumetta.

LSD ei ole hermostoa vahingoittavaa. Seurauksina voi esiintyä vainoharhaisuutta, kroonista pelokkuutta, syvää masennusta, mielenhäiriöitä ja takaumia, joita esiintyy 25 %:lla käyttäjistä. ”Pahat matkat” voivat jäädä päälle ja saattavat ajan mittaan altistaa mielen sairauksille.

LSD:n käytön lopettaminen raskauden aikana tai raskauden ollessa mahdollinen on ehdottoman perusteltua, sillä sikiölle aiheutuvia riskejä ei voida sulkea pois.

LSD vaikuttaa viiveellä, joten vaikutuksia tulee odottaa rauhassa eikä ottaa uutta annosta, vaikka ensimmäinen ei tuntuisi vaikuttavan. LSD:n annostelussa on noudatettava suurta varovaisuutta, sillä aineen koostumuksesta ei voi olla varmuutta.

Onnettomuuksien ja ”pahan matkan” riskin vuoksi päihtynyttä pitää valvoa ja toimittaa tarvittaessa lääkärinhoitoon. Sekakäyttöä ja LSD:n käyttöä raskausaikana pitää välttää.

Lähteet

Dahl, P & Hirschovits, T (2005): Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Helsinki: YAD Youth Against Drugs ry.

EMCDDA (1997): New Trends in Synthetic Drugs in the European Union. Luxenburg: Office for Official Publications of the European Communities.

Fabritius, C & Salaspuro, M (2003): Amfetamiinin, kokaiinin ja hallusinogeenien päihdekäyttö. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 458-467.

NIDA (2001): Hallucinogens And Dissociative Drugs. National Institute on Drug Abuse Research Report. NIDA Publication Number 01-4209. Printed March 2001.

Seppälä, T (2001): Yleisimmin käytettyjä huumausaineita. Teoksessa Ulmanen, K (toim.) Suomi ja huumeet. Tietopaketti huumeista. 3. uudistettu painos. Irti Huumeista ry ym. Rauma: Kirjapaino West Point Oy.

YAD - Hallusinogeenit / psykedeelit. Youth Against Drugs Ry. Katsottu 23.3.2010.

Lääkkeiden väärinkäyttöä on monenlaista. Liikakäyttö tarkoittaa lääkkeiden käyttöä huumausaineena tai liiallisina annoksina ja pidempään kuin olisi tarpeen. Sekakäyttö on lääkkeiden yhteiskäyttöä alkoholin, huumeiden tai muiden lääkkeiden kanssa. Lääketottumuksella tarkoitetaan lääkkeiden käytön jatkamista sairauden parannuttua joko tottumuksesta tai vieroitusoireiden välttämiseksi. Varsinainen väärinkäyttö on tavallisesti esimerkiksi rauhoittavien lääkkeiden käyttöä pelkästään päihtymisen vuoksi. Tavallisesti väärinkäytetyt lääkkeet ovat uni-, kipu- tai rauhoittavia lääkkeitä tai piristeitä.

Eri lääkeaineet aiheuttavat omanlaisen päihtymystilan. Psykoosilääkkeet ja rauhoittavat lääkkeet vaikuttavat keskushermostoon ahdistusta lievittävästi, rauhoittavasti, kouristuksia estävästi ja lihaksia rentouttavasti. Opioidit vaikuttavat keskushermostoon. Tulehduskipulääkkeet eivät vaikuta keskushermoston kautta, eivätkä siten tuota mielihyvää.

Rauhoittavia lääkkeiden toivottuja vaikutuksia ovat nukahtamisen helpottuminen ja rauhoittuminen, ahdistuksen lieventäminen, mielialan kohotus ja lihasjännityksen laukaiseminen. Opiaattien käytöllä voidaan tavoitella päihtymystä. Riippuvaiset voivat pyrkiä saavuttamaan normaalin olon ja välttämään vieroitusoireita. Huonoja vaikutuksia ovat esimerkiksi ärtyvyys, ahdistuneisuus, jännitys ja monet muut ikävät tuntemukset.

Psyykeen vaikuttavat lääkkeet voivat aiheuttaa muistinmenetyksiä, kontrolloimatonta käytöstä ja myrkytystilan sekä altistaa tapaturmille ja itsemurhariskille. Opiaattilääkkeet aiheuttavat suurina annoksina voimakasta lamaantumista, ja liikaa otettaessa riski hengityksen ja sydämen pysähtymiseen kasvaa.

Lääkeaineet aiheuttavat suuren määrän myrkytyskuolemia. Usein kyseessä on itsemurha, mutta myrkytyskuolemia tapahtuu myös vahinkona sekakäytön seurauksien vuoksi. Vuosittain tapahtuu satoja lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksien aiheuttamia kuolemantapauksia.

Moniin lääkkeisiin kehittyy helposti voimakas fyysinen ja henkinen riippuvuus. Sietokyky voi kasvaa, jolloin käyttäjä joutuu lisäämään annostusta. Vieroitusoireet voivat olla pahempia kuin alkoholissa, jopa hengenvaarallisia.

Pitkäaikaisessa käytössä kehittyy erilaisia ärtyvyysoireita: ahdistuneisuutta, paniikkiherkkyyttä, lihasjännityksiä ja erilaisia epämiellyttäviä tuntemuksia. Muita pitkäaikaiskäytön aiheuttamia oireita ovat lihasheikkous, tasapainohäiriöt, muistin ja keskittymiskyvyn häiriöt, masennus, kivut, vatsavaivat ja impotenssi.

Raskausajan lääkityksestä tulee aina neuvotella lääkärin kanssa. Etenkin opioidit ovat sikiölle vaarallisia.

Lääkkeiden sekakäyttöä yhdessä alkoholin, huumeiden tai muiden lääkkeiden kanssa tulee välttää. Raskausaikana tulee neuvotella lääkkeiden käytöstä lääkärin kanssa.

Myrkytystapauksessa nopea lääkärinhoito voi pelastaa hengen. Vieroitusoireita hoidetaan päihdehoidon menetelmillä.

Lähteet

Dahl, P & Hirschovits, T (2005): Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Helsinki: YAD Youth Against Drugs ry.

Holopainen, A (2003): Uni- ja rauhoittavat lääkkeet. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede. Helsinki: Duodecim. 436–445.

Holopainen, A (2001): Lääkkeet ja sekakäyttö. Teoksessa Ulmanen, K (toim.) Suomi ja huumeet. Tietopaketti huumeista. 3. uudistettu painos. Irti Huumeista ry ym. Rauma: Kirjapaino West Point Oy.

Holopainen, A (2009): Lääkkeiden väärinkäyttö. Päihdelinkki. Katsottu 22.3.2010.

Seppälä, P & Mikkola, T: Loppuraportti ajankohtaisten huumeidenkäytön ilmiöiden tutkimuksesta. Julkaistaan vuonna 2004, Stakes.

YLE Oulu (3.11. 2009): Lääkkeiden väärinkäyttö on lisääntynyt. Katsottu 23.3.2010.

1709/1993: Sosiaali- ja terveysministeriön päätös huumausaineista ja huumausaineen valmistuksessa käytettävistä aineista. FINLEX@ Lainsäädäntö. Katsottu 23.3.2010.

MDPV (aakkoset, pv, peeveli, BMW) on vahva synteettinen huume, joka Suomessa luokiteltiin huumausaineeksi vuonna 2010. Aine on kellertävää tai valkoista jauhetta, jota voidaan käyttää esimerkiksi polttamalla, suonensisäisesti tai suun kautta.

MDPV vaikuttaa nopeasti ja amfetamiinin tavoin piristävästi. Se aiheuttaa sydämentykytystä, verenpaineen nousua, unettomuutta, ahdistusta ja verisuonten supistumista, usein myös pahoinvointia, paniikkikohtauksia, aggressiivisuutta ja näköhäiriöitä.

Vaikutuksen loputtua muutaman tunnin päästä seuraa voimakas mielialan lasku ja krapulan kaltainen tila, johon kuuluu usein kova päänsärky. MDPV:llä on maine seksihuumeena, mutta todellisuudessa se ei vaikuta seksuaaliseen käyttäytymiseen paljoakaan.

Tietoa aineesta on vasta vähän. Käyttäjän sietokyky kasvaa nopeasti, joten annokset suurenevat. MDPV aiheuttaa voimakasta riippuvuutta. Pitkäaikainen käyttö tai isot annokset voivat aiheuttaa psykoosin. Yliannostuksia tulee helposti.

MDPV:tä suonensisäisesti käytettäessä tartuntataudit voivat levitä. Käyttäjäpiireissä MDPV:tä pidetään poikkeuksellisen vaarallisena ja arvaamattomana huumeena, josta kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.

MDPV:n vaikutuksia ei voi aina ennustaa, joten käyttäjän täytyy pitää annokset pieninä ja odottaa rauhassa. Aine voi olla epäpuhdasta, eikä sen vahvuutta aina tiedetä.

MDVP:tä ei tule käyttää ollenkaan raskausaikana tai sekaisin alkoholin, lääkkeiden tai muiden huumausaineiden kanssa.

Lähteet

YAD Youth Against Drugs ry. MDPV http://www.yad.fi/huumetietoa/item-1/mdpv

Tacke Ulrich (LKT), Laitinen, Kirsti (FaT), Heinälä, Pekka (erikoislääkäri, päihdelääketieteen erityispätevyys (SLL), A-klinikkasäätiö) (2010): MPDV eli Metyleenidioksipyrovaleroni. http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/318-mdpv-eli-metyleenidioksipyrovaleroni

Nuuska on suussa käytettävä tupakkatuote. Suomessa käytetty nuuska on lähes aina ruotsalaista kosteaa nuuskaa irtomuodossa tai annospusseina. Se sisältää noin 2 500 erilaista ainetta, joista 28 on tunnistettu syöpää aiheuttaviksi.

Nuuskan myynti on Ruotsia lukuun ottamatta kielletty kaikissa EU-maissa. Suomessa nuuskan myyminen, välittäminen tai luovuttaminen alle 18-vuotiaalle voi johtaa sakkoon tai enintään kuuden kuukauden vankeustuomioon. Sen hallussapito ja maahantuonti on kielletty alle 18-vuotiailta.

Valtaosa Suomessa käytetyistä tupakkatuotteista on savukkeita, ja säännöllinen nuuskaaminen on kokonaisuudessaan hyvin harvinaista. Siinä on kuitenkin eroja alueiden ja ikäryhmien välillä. Yleisintä säännöllinen nuuskaaminen on nuorilla, erityisesti joukkueurheilua harrastavilla miehillä. Vaikka päivittäin nuuskaavia on vain muutama prosentti, Kouluterveyskyselyn mukaan peruskoulua tai lukiota käyvistä pojista 14 prosenttia ja ammattiin opiskelevista 20 prosenttia kertoi nuuskaavansa silloin tällöin.

Nuuskan sisältämät aineet imeytyvät suun limakalvojen kautta suoraan verenkiertoon. Nikotiinin määrä veressä nousee nuuskaa käyttävillä nopeasti ja pysyy korkealla tasolla pitkään. Nuuskan käyttäjä onkin usein pahemmassa nikotiinikoukussa kuin tupakoitsija.

Kuivanuuskasta imeytyy kehoon nikotiinia selvästi nopeammin kuin kosteasta nuuskasta. Suomessa kuitenkin käytetään pääasiassa Ruotsista tuotua kosteaa nuuskaa. Myös eri nuuskamerkkien nikotiinipitoisuus voi vaihdella suurestikin.

Nuoren elimistö on erityisen herkkä nikotiinille. Nuuskaan voi jäädä koukkuun jo parin viikon kuluessa sen käytön aloittamisesta ja käytön lopettaminen voi tämän jälkeen olla hyvin vaikeaa. Koska nikotiini on tärkein riippuvuuden aiheuttaja, nuuskan ja savukkeiden aiheuttama riippuvuus ei eroa suuresti. Yleisiä vieroitusoireita ovat ärtymys ja keskittymisvaikeudet. Nuuskalla aloittaneet siirtyvät usein savukkeisiin tai jatkavat molempien käyttöä.

Pitkäaikainen nuuskankäyttö aiheuttaa monenlaisia vaurioita suun alueelle. Etenkin hampaiden purupinnat ja ikenet kärsivät sen käytöstä. Nuuskan aiheuttamat vahingot voivat olla nuorilla aikuisia suurempia, sillä nuoren ikenet ovat herkemmät. Nuuskan sisältämällä nikotiinilla on samanlaiset seuraukset kuin tupakan nikotiinilla, ja se aiheuttaa muun muassa unettomuutta, päänsärkyä ja muutoksia hermostoon. Nuuskaaminen nostaa suu-, kurkku- ja haimasyöpien riskiä merkittävästi, ja sillä on yhteys myös sydän- ja verisuonitauteihin.

Nuuska aiheuttaa sydämen lyöntitiheyden kasvua ja lisää sydänveritulpan riskiä. Nuuskaa tulee usein nielleeksi vahingossa, jolloin se rasittaa sisäelinten, mahalaukun ja sydämen toimintaa. Nuuskaa käyttävien urheilijoiden riski saada lihas- ja luustovaurioita on selvästi kohonnut nikotiinista johtuvien verenkierto- ja verenpainemuutosten takia.

Nuuskan käytön lopettaminen tai vähentäminen on paras tapa välttää siihen liittyviä riskejä. Jos kuitenkin jatkaa käyttöä, on tärkeää tarkkailla erityisesti nuuskan aiheuttamia muutoksia suussa ja käydä säännöllisesti hammaslääkärissä. Suuvaurioita voi yrittää hidastaa jonkin verran sillä, ettei pidä nuuskaa suussa aina samassa kohdassa. Varsinkin irtonuuskan käyttöä kannattaa välttää, sillä sen aiheuttamat vauriot suun alueelle ovat annos- tai pussinuuskaa suurempia.

Jos nuuskankäytön lopettaminen tuntuu hyvin vaikealta tai lopettaminen ei onnistu, apuna voi käyttää nikotiinikorvaushoitotuotteita tai lääkärin määräämiä vieroituslääkkeitä. Alle 18-vuotiaan kannattaa jutella korvaushoito- ja lääkevalmisteiden tarpeesta aina terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa.

Nuuska ei ole itsessään hyvä tupakoinnin lopettamisen apuväline savukkeita korkeamman nikotiinipitoisuuden sekä lukuisten syöpää aiheuttavien aineiden takia.

Lähteet

Eronen, J. (2010): Nuuska. Päihdelinkki. Verkossa: www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/513-nuuska

Merne, M. (2005): Nuorten nuuskankäyttö – haaste suun terveydenhuollolle. Verkossa: www.hammaslaakariliitto.fi/suun-terveys/terveyden-edistaeminen/tupakka-vai-terveys/nuorten-nuuskankaeyttoe-haaste-suun-terveydenhuollolle/

Päihdelinkki (2009): Onko nuuska parempi ratkaisu kuin tupakka? Verkossa: www.paihdelinkki.fi/ukk/519-onko-nuuska-parempi-ratkaisu-kuin-tupakka

Saukkonen, A. (2012): Nuuskaaminen nousussa nuorten keskuudessa. Tiimi 2/2012.

Syöpäjärjestöt: Nuuska ei ole terveystuote. Verkossa: www.cancer.fi/syovanehkaisy/tupakka/nuuskahaitat/

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Nuuska. Verkossa: www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/tupakointi/nuuska

Tupakkalaki (1976/693). Finlex. Verkossa: www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1976/19760693

Valvira: Nuuska. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto. Verkossa: www.valvira.fi/ohjaus_ja_valvonta/tupakka/myynti/tupakkatuotteet_tupakointivalineet_tupakkajaljitelmat_ja_tupakan_vastikkeet/nuuska

Tupakkaa valmistetaan Nicotina-kasvin eri lajien lehdistä kuivattamalla. Sitä käytetään polttamalla, nuuskana tai purutupakkana. Tupakkatuotteet ovat väriltään ruskeita ja niissä on käymisen tuloksena ominainen aromi. Useimmat tupakkavalmistajat lisäävät tuotteisiin lisäaineita, joiden avulla peitetään pahaa hajua ja kitkerää makua. Lisäksi niillä säädellään palamistapaa ja parannetaan säilyvyyttä.

Tupakan myynti on laillista, mutta sillä on Suomessa tiukat rajoitukset. Myös erilaisissa julkisissa tiloissa polttamista rajoitetaan nykyään voimakkaasti, sillä tupakansavu on syöpävaarallista ja vaarantaa polttajan lisäksi myös ympärillä olijoiden terveyden.

Tupakansavun haitalliset aineet imeytyvät elimistöön pääasiassa keuhkoista, kun taas nuuskatessa imeytyminen tapahtuu suoraan suun ja nielun limakalvoilta. Imeytyminen on hyvin nopeaa: nikotiini saavuttaa aivot noin seitsemässä sekunnissa.

Tottumattomilla ja suurina annoksina tupakka aiheuttaa pahoinvointia, päänsärkyä, tasapainohäiriöitä, huimausta ja mahakipuja – eli oireita nikotiinimyrkytyksestä. Pidempään tupakoineet odottavat tupakalta keskittymiskyvyn paranemista, rentoutumista ja hermostuneisuuden ja tuskaisen olon poistamista. Käytännössä polttamisen aikana koetut rauhoittumisen ja nautinnon tunteet johtuvat siitä, että nikotiinin määrä elimistössä palaa tasolle, johon tupakoija on tottunut ja vieroitusoireet väistyvät.

Tupakasta aiheutuu voimakas riippuvuus. Fyysisen riippuvuuden saa aikaan nikotiini. Sen saannin loppuminen aiheuttaa vieroitusoireita: hermostuneisuutta, unettomuutta, päänsärkyä ja voimakasta tupakanhimoa. Fyysiset vieroitusoireet ovat pahimmillaan lopettamista seuraavien viikkojen aikana ja ne häviävät yleensä kolmen kuukauden sisällä. Henkisen ja sosiaalisen riippuvuuden voittaminen saattaa olla vaikeampaa.

Vaikka nikotiini aiheuttaa riippuvuutta, pahimmat terveysriskit aiheutuvat tupakan muista myrkyllisistä ainesosista.  Haitat voivat tuntua kaukaisilta, koska monikaan nuori ei näe itseään tupakoimassa enää aikuisena. Jokainen tupakointikerta kuitenkin rasittaa kehoa ja monet haitat ilmenevät nopeasti.  Tupakointi voi estää nuoren keuhkojen kehittymisen täyteen mittaan. Hengitystiesairauksia tulee helpommin ja niistä paraneminen hidastuu. Ihon pintaverenkierto heikentyy, mikä aiheuttaa palelemista ja kasvattaa riskiä aknelle. Nikotiini kohottaa verenpainetta ja sykettä, jolloin erityisesti sydän ja aivot rasittuvat. Häkä syrjäyttää hapen verenkierrossa ja suorituskyky heikkenee. Joidenkin lääkkeiden imeytyminen huononee tupakoinnin seurauksena.

Pitkäaikaisen käytön jälkeen riskeinä ovat muun muassa verenkiertoelimistön sairaudet, aivoinfarkti, syöpätaudit ja krooniset keuhkosairaudet. Noin joka toinen tupakoitsija kuolee ennenaikaisesti tupakointinsa seurauksena, jos ei lopeta ajoissa. Myös passiivinen tupakointi eli toisten tupakansavun hengittäminen on haitallista.

Suurin osa tupakoijista haluaisi lopettaa. Tupakka ei ole turvallista pieninäkään määrinä, mutta suuremmat määrät lisäävät riskejä. Tupakoinnista ei ole sen enempää hyötyä kuin muistakaan päihteistä: siitä saatu nautinto johtuu vain vieroitusoireiden lyhytaikaisesta väistymisestä.

Tupakoinnin lopettamista helpottamaan on saatavilla monenlaista tukea. Verkkopalvelu www.stumppi.fi tarjoaa tietoa, vertaistukea ja neuvontachatin. Maksuton neuvontapuhelin 0800 148 484 palvelee arkisin klo 13–18. Verkkopalvelu www.fressis.fi on suunniteltu erityisesti nuorille. Terveydenhoitajalta, lääkäriltä ja apteekista saa tietoa lääke- ja korvaushoitovalmisteista, joista on hyötyä säännöllisesti tupakoiville ja riippuvaisille.

Lähteet

Ahtee, L (2003): Nikotiini. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 132–140.

Pietilä, K (2003): Nikotiini. Teoksessa Salaspuro, M & Kiianmaa K & Seppä K: Päihdelääketiede, Helsinki: Duodecim. 419–429.

Tupakka ja nuorten hyvinvointi: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkossa: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/tupakointi/terveyshaitat/tupakka_ja_nuorten_hyvinvointi

Tupakointi ja tupakoinnin lopettaminen: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkossa: www.thl.fi/tupakka

Tupakkalaki (1976/693). Finlex. Verkossa: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1976/19760693